Miten lapsen piirustukset säilytetään ilman että kotiin syntyy kaaosta?
Valitsemalla muutama piirustus kerrallaan, antamalla lapsen olla mukana päättämässä, ja luomalla kiinteä paikka, jossa taide pääsee esille ennen kuin se arkistoidaan tai päästetään menemään. Siinä koko juju: ei säilytetä kaikkea, vaan luodaan järjestelmä, joka tekee tärkeiden töiden tallentamisesta helppoa – ja yhtä helppoa on päästää loput menemään.
Useimmat vanhemmat tunnistavat tunteen. Lapsi tulee päiväkodista kotiin pino piirustuksia kainalossa, usein useita päivässä, ja ennen kuin huomaakaan, ne ovat pinoissa ruokapöydällä, laatikoissa sängyn alla tai teipattuina jokaiseen jääkaapin ja pakastimen oveen talossa. Kaikki haluttaisiin säilyttää, koska kaikki tuntuu tärkeältä, kun se tulee omalta lapselta. Mutta koti mahtuu vain rajallisen määrän, ja sotkuinen lastenhuone tarjoaa harvoin lapselle sen rauhallisen, järjestyksessä olevan ympäristön, joka tekee leikkimisestä, luomisesta ja keskittymisestä helpompaa.
Mitä montessoripedagogiikka sanoo lapsen taiteesta?
Montessori-ympäristöt rakentuvat järjestykselle, yksinkertaisuudelle ja kunnioitukselle lapsen työtä kohtaan – ja piirustus on juuri sitä: työn tulos, ei vain paperinpala. Montessori-kodissa jokaisella asialla on oma paikkansa, ja se paikka pidetään tietoisesti rajattuna. Samaa ajatusta voi soveltaa taiteeseen: sen sijaan että kaikki näkyisi kerralla, muutama teos saa selkeän, kunnioittavan paikan – ja vaihtuu sitten seuraavaan.
Tämä tekee kaksi asiaa samalla kertaa: lapsi näkee työnsä arvostettuna ja esillä, eikä koti täyty liikaa. Vaihtuvuus, aivan kuten lelujen kierrätys montessorihyllyllä, varmistaa että jokainen piirustus todella saa huomiota ennen kuin se väistyy seuraavan tieltä.
Miten valitaan, mitkä piirustukset säilytetään?
Ota lapsi mukaan. Kysy, mikä piirustus on tämän päivän suosikki, tai mistä lapsi on ylpein. Näin valinnasta tulee osa luomisprosessia, ei jotain mikä tapahtuu lapsen selän takana, ja samalla lapsi oppii jotain, mitä montessoripedagogiikassa arvostetaan: kykyä päästää irti menneestä ylpeydellä, ei menetyksen tunteella.
Yksinkertainen nyrkkisääntö, johon monet vanhemmat päätyvät, on säilyttää kourallinen töitä lukukautta kohden joka ikisen piirustuksen sijaan – ne, jotka todella näyttävät jotain: uuden aiheen, uuden taidon, erityisen muiston. Loput saavat olla hetken seinällä tai jääkaapissa, ja sen jälkeen on ihan hyvä laittaa ne pois.
Miten piirustukset esitellään ilman että siitä tulee stressaavaa?
Ratkaiseva ero syntyy siitä, että ajankohtaiselle taiteelle on YKSI kiinteä paikka, sen sijaan että piirustukset leviävät ympäri taloa. Vaihdettava kuvakehys ratkaisee juuri tämän ongelman: lapsi valitsee piirustuksen, se laitetaan paikalleen, ja kun uusi suosikki ilmestyy, vanha vaihtuu yhtä helposti. Ei liimaa, ei teippiä, ei uusia reikiä seinään joka kerta.
Meidän Toddlers Frame -kehyksemme on tehty juuri tähän tarkoitukseen: kehys avautuu edestä, joten sekä lapset että aikuiset voivat vaihtaa kuvan helposti, ja se mahtuu säilyttämään jopa 150 piirustusta omassa arkistossaan lasin takana – niin eiliseltä suosikilta ei koskaan käy huonosti, se vain odottaa vuoroaan päästä taas esille. Perheille, jotka haluavat mieluummin näyttää yhden piirustuksen kerrallaan ilman arkistoa, löytyy vastaava malli täysmassiivista puuta olevana: Toddlers Wooden Frame.
Entä piirustukset, joita ei säilytetä fyysisesti?
Kuvaa ne. Valokuva ei vie tilaa lastenhuoneesta lainkaan, mutta säilyttää muiston yhtä hyvin, ja sen ansiosta vuoden parhaat teokset on helppo koota digitaalisesti ilman että mikään pino kasvaa korkeammaksi. Monet perheet tekevät tästä pienen hetken – kerran kuussa tai lukukauden lopussa – jossa lapsi saa itse olla mukana valitsemassa, mitä kuvataan ennen kuin se saa väistyä.
Miten puhun lapselle siitä, ettemme voi säilyttää kaikkea?
Rehellisesti ja tässä hetkessä, ei jälkikäteen. Kerro, että piirustus saa nyt hienon paikan kehyksessä, ja että se löytyy arkistosta myöhemmin, jos lapsi haluaa katsoa sitä uudelleen. Lapset, jotka saavat olla mukana päätöksessä – sen sijaan että huomaisivat jonkin kadonneen hiljaisuudessa – käsittelevät asian lähes aina paremmin. Kyse ei ole niinkään poisvalinnasta, vaan siitä että jokainen piirustus saa ansaitsemansa huomion ennen kuin se väistyy seuraavan tieltä.
Usein kysyttyä
Kuinka monta piirustusta kannattaa säilyttää lasta ja vuotta kohden?
Tarkkaa sääntöä ei ole, mutta monet vanhemmat päätyvät kourallliseen töitä lukukautta kohden – niihin, jotka todella osoittavat kehitystä tai merkitsevät jotain erityistä, joka ikisen päivittäisen työn sijaan.
Onko okei heittää lapsen piirustuksia pois?
Kyllä. Valitseminen ja lopun päästäminen menemään on luonnollinen osa prosessia, varsinkin jos lapsi itse saa olla mukana valitsemassa, mitkä säilytetään ja mitkä saavat väistyä.
Miten otan lapsen mukaan valitsemaan, mitkä piirustukset säilytetään?
Kysy lapselta suoraan, mistä piirustuksesta hän on tänään tyytyväisin. Anna lapsen itse laittaa se esille kehykseen tai kiinteälle paikalle, ja puhukaa siitä, että se saa olla siellä hetken ennen kuin seuraava suosikki ottaa paikan.
Mikä on hyötyä taiteen vaihtelusta sen sijaan että kaikki ripustetaan seinälle?
Vaihtelu varmistaa, että jokainen piirustus todella saa huomiota sen sijaan että se hukkuisi kymmenen muun joukkoon. Se heijastaa samaa ajatusta kuin lelujen kierrätys montessorikodissa: vähemmän asioita näkyvissä kerralla, enemmän keskittymistä ja iloa esillä olevaan.
Pitääkö alkuperäiset säilyttää, vai riittävätkö valokuvat?
Valokuvat riittävät hyvin useimmille piirustuksille, eivätkä ne vie tilaa lainkaan. Säilytä alkuperäiset fyysisesti vain oikeille suosikeille, mieluiten kehyksessä tai arkistossa, jossa ne todella näkyvät ja tulevat käytetyiksi, ei laatikossa joka ei koskaan aukea.
